Koneturvainfosta kohti turvallisempaa tuotantoa ja parempaa tuottavuutta

Pidimme Reka Kaapelille turvallisuutta käsittelevän puolen päivän infotilaisuuden, johon osallistui Reka Kaapelin ihmiset tehtaanjohtajasta alkaen.Tämän jälkeen SICK teki turvakartoituksen asiakaskelan kelauslinjan toimintaan liittyvistä riskitekijöistä ja mahdollisesti tarvittavista parannuksista.
Lopputuloksena päädyttiin varustamaan kelauslinja tämän päivän vaatimusten mukaisilla suojalaitteilla, joiden ansiosta myös linjan käyttö tulee sujuvammaksi ja tuottavuus kasvaa.

Reka

Tutustu koneturvatuotteidemme valikoimaan täällä:


SICK teki kelauskoneen turvakartoituksen Turvallisuuskoulutukset ja koneiden turva-arvioinnit ovat yksi osa SICKin neuvonta- ja suunnittelupalveluita. Asiakkaalle ulkopuolisen tahon tekemät kartoitukset täydentävät sisäisen seurannan antamaa tietoa. Jatkuvasti kartoituksia tekevillä asiantuntijoilla on laajan kokemuksen lisäksi käytettävissään uusin tietotaito turvallistamiseen käytettävissä olevasta tekniikasta ja laitteista. Asia lähti liikkeelle PJ Control Oy:n kautta, joka on SICKin jälleenmyyjä ja tekninen ratkaisukumppani. PJC toteuttaa erilaisia tehdasautomaatioon liittyviä projekteja ja toimittaa komponentteja. Turvallistaminen on yksi keskeinen alue ja siinä SICK on PJC:n pääkumppani.

Pidimme viime vuoden keväällä Reka Kaapelille turvallisuutta käsittelevän puolen päivän infotilaisuuden, johon osallistui Reka Kaapelin ihmiset tehtaanjohtajasta alkaen, kertoo PJ Control Oy:n myyntipäällikkö Ville Kolehmainen. Arvioimme turvallistamisen kannalta kriittisimmät kohteet tehtaalla ja päädyimme ehdottamaan SICKin turvakartoitusta.

Päätimme tilata SICKin tekemän turvakartoituksen yhteen linjaan, kertoo Reka Kaapelin tekninen asiantuntija Teemu Koskelin. – Kartoitus oli tarvelähtöinen ja SICKin asiantuntija oivalsi hyvin, miten linja toimii ja minkälaisia riskejä sen toimintaan liittyy. Koneen käytössä esiintyvät riskit ovat pääsääntöisesti liikkuvista osista aiheutuvia puristumis-, takertumis- ja leikkautumisvaaroja, joille käyttäjä saattaa altistua.

Kelauskone toimii meillä viidessä työvuorossa, koska valtaosa toimituksista tapahtuu kelauksen kautta, jatkaa Koskelin. – Aidoilla aikoinaan toteutettu suojaus ei ole ollut kovin toimiva ja se on hankaloittanut linjan käyttöä. Uudella tekniikalla toteutettu turvallistaminen helpottaa liikkumista koneen ääressä, tekee lastauksesta ja purusta sujuvampaa ja nostaa koko linjan nopeutta.

Koko artikkelin pääset lukemaan oheisen linkin kautta:

Miksi ostaa PJC:ltä?

Hankintojen keskittäminen

Hankintojen keskittäminen säästää aikaa ja rahaa. Laaja tuotevalikoima mahdollistaa useiden eri valmistajien tuotteiden tilaamisen yhdellä tilauksella.

Tutustu tuotteisiin

Ammattitaito

Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilöstömme auttaa juuri Teitä tuotemyynnin lisäksi myös suuremmissa kokonaisuuksissa ja kokonaisprojekteissa.

Tutustu palveluihin

Nopea reagointi

Nopea ja joustava palvelu. Palvelemme paikanpäällä, verkossa sekä puhelimitse.

Ota yhteyttä

Etsitkö projektointipalvelua suunnittelusta käyttöönottoon?

Kun pelkät tuotteet eivät yksin riitä, vaan niiden lisäksi tarvitaan myös toteutusapua, autamme mielellämme.
Tutustu palveluihin